8.11.2011

Butthurt on oikea termi

Gearbox puolustaa Dukea, vieläkin.

Omien töiden takana seisominen on toisaalta ihan ihailtavaa, mutta raja se pitää johonkin vetää.

Myöntäisivät ihan rehellisesti, etteivät vain onnistuneet tämän pelin kohdalla ilman mitään selityksiä siitä, että haluttiin vain saattaa peli maailmaan sellaisena jollaiseksi 3D Realms sen halusi. Ei se silti oikeuta huonon pelin julkaisemiseen.
Tai tokihan niitä paskoja pelejä saa suoltaa maailmaan ilman sen kummempia siunauksia, mutta ei sitten tarvi istua suu mutrussa ja mököttää jos kaikki eivät sitten siitä tykkää.

En tiedä millaisessa kunnossa Duke Nukem Forever oli, kun Gearbox sen otti hoitoonsa, mutta luulisin että he olisivat kuitenkin pystyneet säilyttämään pelin alkuperäisen idean korjaamalla kuitenkin pelin suurimmat heikkoudet.
Tämä uutinen kuulostaa vain pyllykipeältä selittelyltä. Gearbox vain sai kerrankin ripakopallisen huonoa palautetta, jota se ei pystynyt sulattamaan Borderlandsin saaman hyvän palautteen nostattaman kusitason takia.

"--uskon että kaikkien pitäisi olla kiitollisia, että se saatiin julkaistua missään muodossa--"

 En kiistä ettenkö olisi kiitollinen siitä, että Duke Nukem Forever näki päivänvalon bugittavilla silmillään. Päinvastoin.
Kiitän Gearboxia siitä, että hoitivat homman kotiin puolivillaisesti ja antoivat meidän käsiimme pelin, josta on riittänyt niin paljon iloa kaikille. Paitsi ehkä alkuperäisen Duke Nukemin faneille.
Tämä peli on saanut aikaan monia hulvattomia netissä pyöriviä parodioita, sekä antanut kriitikoille niin uskomatonta materiaalia, josta ammentaa iloa pitkään ja hartaasti. Pelikokemuksen kannalta ei niinkään.

Hyvä Gearbox,

Opetelkaa hyväksymään kaikenlainen palaute ja oppikaa myös vähän nauramaan omille mokillenne, niin silloin teitä ei pidetä ihan täysinä kusipäinä.
Aina ei vaan voi onnistua, eikä tosiaan kaikkia voi miellyttää. Ottakaa saamastanne palautteesta opiksi ja lähtekää siitä kehittämään etiäpäin.
Duken kanssa tehtyjä virheitä tuskin haluatte uusia.

"Mutta tämä nyt oli 3D Realmsin visio, ja se oli mahtava."

Keep on dreaming, boy. Keep on dreaming.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti