14.1.2012

Skyrim Death Match


Jotenkin tuli niin elävästi Red Dead Redemption mieleen, kun eilen pelasin Skyrimiä.

Ensinnäkin juoksin pitkin maita ja mantuja lohikäärmeen perässä, koska se helvetin nappopää ei suostunut laskeutumaan kirveentasolle. Kun liskoherra viimein päätti nähdä tarpeelliseksi laskeutua, niin tietenkin muutkin metsäneläimet kirmaavat onnellisesti paikalle.
Minä niin kaipasinkin taas tähän samaan tilanteeseen, mikä edellisellä kerralla päättyi siihen, että teilattuani sudet lohikäärme otti minua päästä kiinni ja riepoitti kuin mitäkin purulelua. Karhu toki oli tuossa tilanteessa jättäytynyt joen toiselle puolelle oletettavasti nauramaan itsensä hengiltä.

No, tällä kertaa kuitenkin oli koko jengi taas koossa, mutta onnekseni susien mielenkiinto oli keskittynyt lohikäärmeeseen enemmän kuin minuun ja karhulla oli vaikeuksia päästä raatelemaan naamani uuteen uskoon välissämme olevan lohikäärmeen takaliston takia.

Hyvällä tuurilla ja ehkä hieman taidollakin hoidin homman kotiin tällä kertaa voittajana. Wohoo! (tässä tilanteessa kuitenkin muistin, että taisin kuitenkin asettaa pelin vaikeustason noviisintasolle, mutta anyways wohoo!)

Jotenkin sitä ei ole jäänyt kaipaamaan tälläisiä Red Dead Redemtionin kaltaisia metsäneläinten puskajoukkoraiskauksia. Puumat tästä olisivat vielä puuttuneet.

2 kommenttia:

  1. Jos pelaisin, pelaisin juuri tätä peliä. Pitäisi varmaan jättäytyä työttömäksi, niin olisi aikaa kunnolla perehtyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tää peli sen verran imee mukaansa, että siinä helposti unohtuu muu maailma ja sosiaalisuus ;D Mutta ehdottomasti kannattaa joskus kokeilla tätä peliä!

      Poista