Ei voi vittu.
Lapsuudesta muistan aina ja ikuisesti legot. Varsinkin sen, ku yhden päälle erehtyi astumaan, vaikka kuinka yritti varoa. Legot oli parasta viihdettä. Anna kakaralle kourallinen legoja, niin se kehittää niistä joka kerta eri tarinan leikkeihinsä.
Simppeli idea, josta repiä iloa pitkäksikin aikaa. Aivan kuten Minecraft.
Mutta!
Ne saatanan pienet lego-palikat. Niillä kyllä sai tehtyä kaikkia hienoja yksityiskohtia rakennuksiin ynnä muihin, mutta se tuska niiden kanssa sitten kun rakennelmat piti purkaa. Ne pienet ja littanat palat eivät meinanneet millään irrota toisistaan edes sen etäisesti purkinavaajaa muistuttavan palikkaerottimen avulla. Siinä operaatiossa kärsivät, sormet, kynnet, hampaat ja hermot.
Ja nyt nuo hartaasti toivotut Minecraft-legot ovat saapumassa maailmaan koostuen pelkästään niistä pienistä ja paskaisista lituskalegoista.
Minä oletin, että Minecraft-legot olisivat niitä paksuja 4x4 -palikoita, joihin olisi vain printattu Minecraft-tekstuurit ehkä hieman pelkistettyinä. Mutta ei.
Perusminipalikoita, perusväreillä, pienillä ja paskoilla Creeper- ja Steve-pötköillä.
Paskaa. Paskaa. PASKAA.
Yhtä hyvin voin mennä kotiin ja raahata esille meidän loge-arkun ja rakentaa niistä palikoista mäkiä, luolia, kunnonnäköisiä creepereitä ja sanoa niitä Minecraft-legoiksi ilman, että olisin 34,99 euroa köyhempi.
//Edit:
Ainut hyvät asia Minecraft Legoissa on Mojangin tekemä esittelyvideo niistä. Tosin siinäkin näen vain kasan peruspalikoita ja niitä pieniä mulkkupalikoita.
Tämän päivän toinen marmatuksen aihe on vuonna 2014 ilmestyvä Transformers 4 -elokuva.
Transformers 4 to have less jokes, more action
Tiedoksi tietämättömille, pidän Transformereista. Tosin en Michael Bayn paskoista leffoista. En missään nimessä.
Olen yrittänyt kuvata mielipidettäni kyseisiä elokuvia kohtaan, mutta jokaisen elokuvan ilmestymisen jälkeen olen todennut, etteivät sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta.
En oikein ole koskaan uskonut, että Bay pystyisi tekemään TF-leffaa, josta nauttisin. Edellisen leffan kohdalla annoin Baylle pienen mahdollisuuden miellyttää minua Shockwavella. Trailerien perusteella ajattelin, etten ainakaan siihen joutuisi pettymään. Mutta siinä teinkin sen ensimmäisen ja viimeisen virheen.
Olin unohtanut, että trailereissa näytetään ne parhaat palat.
Siihen ne Shockwaven kohokohdat jäivätkin. Yksi repliikki (en laske sitä cybertronian-mokellusta replaksi ) ja kuolo sen takia, ettei osaa ottaa sitä saatanan laskuvarjoa pois päänsä päältä.
Neljäs leffa saakin lupauksistaan huolimatta vain paskaiset tuhahtelut multa. Yrittäkööt vaan, ei siitä paskasta hyvää tule, vaikka sitä kaksi vuotta veistäisikin patsaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti